Kuulumisia:

22.8.2010 RUROK näyttelyssä

Meiltä osallistui Vantaan näyttelyyn Belle, sekä jo omissa kodeissaan elävät kasvatit Reino ja Fantti. Reino ja Fantti saivat molemmat hyvän tuloksen, Ex1. Olivat vielä pentuluokassa. Bellen tuomari oli Arja Martikainen ja hänen mielestään Belle oli hyvin tasapainoinen sekä kropaltaan, että päältään. Vaikka varsinkin takajaloissa oli hienot lihakset Belle ei kuitenkaan nostettaessa tuntunut niin painavalta kuin näytti. Turkki oli taas huonossa kunnossa ja sitä tuomari harmitteli, ja käski puunata TP-valintaan. Bellellä ja Fantilla oli myös VP-valinta, johon siis osallistui myös kolmas punainen kissa, aikuinen naaras. Aikusista naaraista jatkoon pääsi Belle, joten loppukilpailu käytiin sen ja Fantin välillä. Belle sitten valittiin VP:ksi. Myös pojat pääsivät TP-valintaan, mutta kukaan kissoista ei sitten siinä pärjännyt. Hienosti meni joka tapauksessa ja Belle sai nyt kolmannen CACIB-sertinsä, eli valmistui International Championiksi!

Kiitos poikien kodeille, että toitte ne näyttelyyn.

17.8.2010 Terveisiä Tallinnasta

Olimme Bellen ja Edin kanssa Tallinnan matkalla. Lähdimme jo perjantaina Saarenpään kyydillä. Vietimme kaksi yötä SUSI-hotellissa missä onneksi oli ilmastointi, ihanaa, koska ilma oli kuuma. Matkat ja hotelliasuminen sujuivat kissoilta oikein hyvin. Edi välillä muistutteli itsestään määkimällä boksissaan. Lauantaina Edillä oli tuomarina Thea Friskovec. Hän piti kovasti Edistä, varsinkin luonteesta, kun Edi heti ensimmäiseksi kiipesi pöydän yli suoraan hänen syliinsä. Värin parhaassa oli vastassa kaksi todella kaunista ruskeaa kissaa, joten eihän Edi siinä pärjännyt, mutta pääasia, että serti tuli. Bellellä oli lauantaina Carin Sahlberg ja arvostelu osui juuri samaan aikaan Edin kanssa, mutta onneksi paikalla oli kavereita apuna, kiitos Tii!! Tällä kertaa Bellen turkkiakaan ei haukuttu, ilmeisesti olen onnistunut sitä hoitamaan hyvin.

Sunnuntaina Edin tuomarina oli Eric Reijers. Edi taas osoitti hurmurin elkeensä ja pörisi Ericille ja tuomarioppilaalle onnellisena huomiosta. Arvostelut olivat hyvät, mutta VP:ssä oli taas samat vastustajat, joten siinä ei pärjätty. Bellen arvosteli Eva Wieland-Schilla. Hän oli todella nopea tuomaroinnissaan, eikä sanonut Bellestä juuri muuta kuin että tämä on "joulukissa". Sertit tulivat siis molemmille molempina päivinä, mutta ei sen kummempaa menestystä. Belle tarvitsee enää yhden sertin valmistuakseen IC:ksi. Mukava matka oli, kiitos kaikille paikalla olleille kavereille seurasta!

Kotiin tullessa kissat olivat onnellisia että matka on ohi, minä myös. Pennut olivatkin jo olleet hetken yksin ja niillä oli ihan kamala halipula, mitä paikkaillessa ilta sitten menikin.

3.8.2010 Belle on Champion!

Belle osallistui SUROK kissanäyttelyyn Helsingissä viime lauantaina. Tuomarina tytöllä oli Linda Knýová. Tuomari ei paljon jutellut, valitteli jälleen kerran karvan laatua ja huomautti pienistä raidoista. Muuten Belle oli hänen mielestään nätti tyttö. Serti sitten kuitenkin tuli, ja Belle valmistui Championiksi! Näyttelyssä oli paljon mukavia ihmisiä, kiitos kaikille seurasta!

Seuraavana onkin edessä FELIX näyttely Tallinnassa asti. Kovasti toivon että sekä Belle että Edi toisivat ainakin yhden sertin kotiin, mutta saa nyt nähdä miten käy. Joka tapauksessa odotan matkaa innoissani.

11.7.2010 Lala ja Belle näyttelyssä

Olipa kiva näyttelypäivä Tikkurilassa Vantaalla. URK oli näyttelyn järjestäjä. Vain kuumuun hiukan häiritsi, muuten oli mukavaa.

Bellen arvosteli Lotte Borch. Hän piti Bellestä kovasti, varsinkin korvat olivat oikein kauniit ja oikean kokoiset. Noottia tuli jälleen turkista. Se oli liian avoin ja vähän pitkä. Se on ollut Bellen heikko kohta aiemminkin. Pään muoto oli kuitenkin kaunis. Se onkin mielestäni kaunistunut nyt pentujen jälkeen kun on tullut lisää massaa. Belle kutsuttiin myös Tuomarin parhaan valintaan, mutta se ei siinä pärjännyt turkkinsa takia. Serti kuitenkin saatiin ja se on pääasia. Vielä ylksi serti niin Belle valmistuu Championiksi. Toivotaan että tämä tapahtuisi jo seuraavassa näyttelyssä SUROKissa, jonne Belle osallistuu 31.7.

Lala Ihastutti Yan Roca-Folchia. Hänen mielestään tyttö oli oikein kaunis, vain hiukan pitkänenäinen. Ja turkki oli aika pentuturkki. Kuitenkin erityiskiitosta sai pyöreä pään muoto (jee eka burmani ilman lättäpäätä!). Myös vartalo oli kaunis ja elegantti. Lalakin kutsuttiin TP-valintaan. Se sai kovasti kehuja ja tuomari valitteli että kaikki kuusi pentua olivat kovin kauniita. Lopulta hän kuitenkin valitsi toisen pennun paneeliin. Olin kuitenkin oikein tyytyväinen molempien tyttöjen näyttelyyn:) Molemmat käyttäytyivät uskomattoman kiltisti! Varsinkin Lala oli ihan omassa elementissään ja kehräsi ja puski.

9.6.2010 Pennut näyttelyssä

Lala, Ruttis ja Rane osallistuivat ensimmäiseen näyttelyynsä. Lauantaina Ruttiksen tuomari oli Marianne Roth, joka tykkäsi pojasta ex1:n verran. Ei tosin ollut kilpailua. Rane oli Jurgieta Gustatienellä ja sai paljon kehuja, mutta vastassa oli toinen komea punainen poika ja Ranen oli tyytyminen ex2-tulokseen. Sunnuntaina Ruttis ja Lala olivat molemmat Martti Peltosella. Ihastuttivat kovasti ja molemmat ex1. Lala pääsi myös tuomarin parhaan valintaan. Myös Mauri osallistui sunnuntaina ja sen tuomari oli Marianne Roth, joka ei yhtään pitänyt Maurista, koska se oli hänen mielestään liian äänekäs. Kyllähän Mauri paljon puhui, mutta ei niinkään ilkeään sävyyn kuin viime kerralla. No, sai Mauri siitä huolimatta sertinsä ja kävi TP-valinnassakin kääntymässä. Seuraavaksi pitäisi alkaa miettiä, ketkä kissoista lähtisivät elokuussa Tallinnaan.

Pennuista on vielä varaamatta Ruttana, Olli ja Lala. Kaikki aivan ihania burmanalkuja luonteeltaan.

20.5.2010 Edikin kävi näyttelyssä

Edi osallistui PIROKin näyttelyyn Tampereelle. Arvasin jo etukäteen ettei se tule saamaan sertiä. Hyvät arviot se kyllä Martti Peltoselta sai, mutta toinen komea kolli vei sertin. Edi käyttäytyi aivan uskomattoman hyvin. Koko päivän se jaksoi kehrätä ja puskea kaikkia. Toivottavasti tämä on pysyvä tila, eikä känkkäränkkä palaa seuraavassa näyttelyssä. Edille ei nyt näyttelyitä olekaan suunniteltu kesän ajaksi.

Pennut ovat ensi viikolla luovutusikäisiä, mutta kaikille ei ole vielä omaa kotia löytynyt. Jos olet kiinnostunut burmapennusta, olet erittäin tervetullut katsomaan:D

29.4.2010 Mauri näyttelyssä

Mauri osallistui RUROKin näyttelyyn. Poika oli kovasti ärsyyntynyt. Tuomaripöydälläkin kovasti ärisi. Häkissä huusi lähes taukoamatta. Oli tosi paljon ihmisiä koska näyttely järjestettiin samaan aikaan lapsimessujen ja muiden messujen kanssa. Mauri sai paljon huomiota huutonsa ja riippumattonsa ansiosta. Oli mukavaa jutella ihmisten kanssa ja varsinkin Mauria katsomaan tulleet lapset olivat ihania. Harmittaa etten uskaltanut kuitenkaan ottaa sitä häkistä silitettäväksi. Mihin on kadonnut Maurin ihana näyttelyluonne?

Seuraava näyttely johon meiltä osallistuu kissoja on ERY-SYD Hyvinkäällä. Sinne tulee taas Mauri ja lisäksi pentuja. Jos Mauri ei käyttäydy paremmin, mietitään onko sitä järkeä enää käyttää näyttelyissä. Poika on kuitenkin kotona niin ihana luonne ja näyttelyt eivät selvästikään ole hänelle enää mieleen.

Pennut kasvavat niin kovasti että silmissä vaan vilkkuu. Vauhtia tulee joka päivä lisää ja uusiin juttuihin tutustutaan innolla. Kuvia pennuista blogissa.

6.3.2010

Belle hoitaa onnellisena pentujaan ja minäkin hyvin onnellisena seurailen sitä. Edi ei ole vielä mennyt pesään asti, mutta kovasti pennut kiinnostavat.

Muuten täällä onkin rauhallista, kun pennut eivät vielä tule ulos pesästä. Saa nähdä millaisia Riiviöitä niistä tulee. Edi on vähän stressaantunut ja nuolee taas mahaansa kaljua läikkää.

Mauri on nyt ilmoitettu RUROKiin, eli pääsen vihdoin kissan kanssa näyttelyyn! Onhan tässä pari kertaa käyty turisteilemassakin, mutta ei se ole sama juttu. Näyttelyihin jää vaan koukkuun. Suunnitelmissa myös on että saattaisin viedä osan pennuista visiitille Hyvinkäälle ERY-SYDin näyttelyyn kesän alussa. Ovat silloin juuri vähän yli kolmen kuukauden ikäisiä. Mutta se suunnitelma on vielä ihan alkutekijöissään, eli katsotaan miten käy.

Pennuista ei ole vielä kyselyjä (eipä niitä vielä ole mainostettukaan missään). Tytön kohtalo on avoin. Se saattaa jäädä kotiin tai mennä sijoitukseen, ellei siinä ilmene mitään kasvattamisen estävää vikaa. Poikaakin voisin harkita antavani sijoitukseen tai myydä jonkinlaisella sopimuksella, että sillä tehtäisiin vaikka yhdet pennut, jos löytyy sopiva naaras. No, nuo nyt ovat vielä niin pieniä että suunnitelmat ehtivät mennä monta kertaa uusiksi, mutta kuitenkin tällaisia alustavia ajatuksia.

29.12.2009

Taitaa ollakin viimeinen merkintä tänä vuonna, ja ensimmäinen näille sivuilla:D

Belle täytti juuri vuoden ja sen kunniaksi sai miesvieraan, komean sydämenvaltaajan Pullan. Pullan ja Bellen treffeistä enemmän pentublogissa.

Edi voi loistavasti ja jaksaa leikkiä ja peuhata Bellen kanssa. Se on myös aivan yhtä ihmisrakas kuin ennenkin.

Näyttelyihin emme ole menossa ennen Bellen pentuprojektin päätöstä. Saa kuitenkin nähdä jos saisin vielä viedä Maurin näyttelyyn. Olen vähän suunnitellut kevään RUROKia sille.

Nyt ei sitten muuta kuin hyvää vuodenvaihdetta kaikille ja pidetään peukut pystyssä että Pirpanalla on pennut tulossa!