Millainen sitten on itämainen kissa?

Itämaisista roduista

Itämaiset rodut ovat kaikki samaa alkuperää. Ne muodostavat yhdessä (FIFéssä) kategorian IV. Periaatteessa yhteen pentueeseen voi syntyä monia rotuja, sillä ne eroavat lähinnä turkin pituuden ja värityksen mukaan. Rotuja ovat itämainen lyhytkarva, siamilainen ja seychellien lyhytkarva, sekä näiden pitkäkarvamuunnokset itämainen pitkäkarva, balineesi ja seychellien pitkäkarva. Uusin tulokas on karvaton itämainen Peterbald. Siamilaisen tunnistaa sen naamiovärityksestä sekä sinisistä silmistä. Sheychellit taas ovat siamilaisia valkoisin laikuin ja itämaiset kokoväritteisiä ja vihreäsilmäisiä itämaiskissoja.

Historia

Siamilaisella on hyvin pitkä historia. Se on yksi vanhimmista ja tunnetuimmista roduista. Rodun kotimaassa, Thaimaassa, Cat Book Poems eepoksesta löytyy mainintoja naamioväritteisistä kissoista. Tekstien katsotaan ajoittuvan 1350-1600 väliselle ajanjaksolle. Eurooppaan ensimmäiset siamilaiset saapuivat jo 1800-luvun lopulla. Itämainen syntyi Euroopassa 1960-luvulla. Suomeen ensimmäinen itämainen saapui 1970-luvun loppupuolella. Siamilaisen lisäksi rodunjalostukseen käytettiin muita lyhytkarvaisia rotuja, myös kotikissoja.

Ulkonäkö

Itämaisten rotujen kissat siis eroavat lähinnä väritykseltään ja karvanpituudeltaan. Rakenne ja ulkonäkö ovat muuten samanlaiset. Itämaisen tulisi olla pitkä, hoikka, elegantti, pitkänomainen ja lihaksikas. Jalat ovat hoikat ja korkeat, tassut pienet ja tiiviit. Pää on pitkä ja kiilan mallinen. Korvat ovat hyvin suuret ja pään sivuille kiinnittyneet, tyvestään avoimet muodostaen poskien ja leuan kanssa harmonisen kolmion. Silmät ovat hieman vinot. Itämaisen häntä on pitkä ja ohenevan piiskamainen.

Siamilaiset ja balineesit ovat naamiovärisiä kissoja. Joko yksivärisiä naamioita, kilpikonnanaamioita tai kuvionaamioita. Siamilaisissa ei hyväksytä valkolaikkua eikä hopeaväritystä. Siamilaisesta löytyy myös kokovalkoinen muunnos, Foreing White. Siamilaisen silmät ovat siniset.

Sheyschellien lyhyt- ja pitkäkarvat ovat myös naamiollisia sinisilmäisiä kissoja. Tämän lisäksi niillä on värityksessään valkolaikkuja. Valkoista voi kissassa olla erilaisia määriä, se ei kuitenkaan ole kokovalkoinen

Itämaisella lyhytkarvalla ja pitkäkarvalla hyväksytään jopa 140 väriä. Mukana on yksivärisiä, kilpikonnia sekä kuviollisia, hopea- ja savuvärejä myöten. Ei kuitenkaan naamiovärejä. Silmien tulisi olla syvän vihreät.

Itämaisten lyhytkarvarotujen turkki on sileä, kiiltävä ja vartalonmyötäinen. Pitkäkarvojen turkki taas on puolipitkä, silkkinen ja vartalonmyötäinen.

Varianteiksi kutsutaan kissoja jotka ovat ulkoasultaan lyhytkarvaisia, mutta kantavat pitkäkarvageeniä. Pitkäkarvakasvatuksessa tarvitaan myös variantteja, jottei pieni geenipooli kapenisi entisestään.

Luonne

Mielestäni parasta itämaisissa kissoissa on niiden luonne. Ne ovat hyvin seurallisia, joskus jopa rasittavuuteen saakka. Ne kiintyvät voimakkaasti ihmisiin ja seuraavat kaikkialle, osallistuvat kaikkeen tekemiseen. Ne ovat usein myös huomattavan äänekkäitä. Niillä on kova, määkyvä ääni, jota ne käyttävät jutellessaan omistajalle, vaatiessaan ruokaa tai seuraa ja tietenkin myös etsiessään puolisoa, jos niitä ei leikata. Ne ovat ketteriä, uteliaita ja älykkäitä, mikä yhdistelmänä saa ne keksimään kaikenlaista hauskaa.

Itämaista kissaa ottaessa sille tulisi aina ottaa myös kaveri niiden suuren seurallisuuden takia. Paras kaveri on tietenkin toinen itämainen, tai muu aktiivinen rotu. Yksin ne eivät viihdy ja ihmisiltä ne vaativat paljon seuraa ja osallistumista.

Tekstissä käytetty apuna Oricat ry:n sekä Siam-Orient ry:n sivuja