Koiraa voi komentaa.
Kissalle saman asian voi esittää järkevänä ehdotuksena.
- Michael Stevens -
Millainen sitten on burma?
Historia
Burmakissa on ensimmäinen ihmisen kehittämä rotu. 1930-luvulla laivastolääkäri Joseph Thomson toi Burmasta Yhdysvaltoihin ruskean kissan, Wong Maun, joka on burmakissojen esiäiti. Wong Mau astutettiin ruskeanaamio siamilaisuroksella Tai Maulla, ja tästä sai alkunsa burma rotuna. Suomeen burma tuli 1960-luvulla.
Ulkonäkö
Piirteitä jotka ensin huomaat burmasta ovat silkkinen, vartalonmyötäinen turkki, joka kiiltää upeasti, sekä kauniit keltaiset silmät, joiden ylälinja on suora alalinjan ollessa pyöristynyt. Silmien väreiksi hyväksytään kaikki keltaisen sävyt kullankeltaisen ollessa kuitenkin tavoitelluin sävy. Rakenteeltaan burma on keskikokoinen lihaksikas kissa. Se painaa paljon enemmän kuin syliin ottaja voisi arvata. Kauniin turkin alla burma nimittäin on hyvin lihaksikas kissa. Pään tulisi olla katkaistun kiilan mallinen, päälaen pyöreähkö, otsan kevyesti kupera ja leuan tukeva. Nenän ja otsan taitteessa on selvä kulma eli stoppi. Keskikokoiset korvat ovat tyvestä leveät ja kärjistä hieman pyöristyneet ja sijaitsevat etäällä toisistaan. Profiilista katsottuna korvat ovat kevyesti eteenpäin taittuneet.
Burmavärejä on yhteensä kymmenen. Punainen, ruskea ja suklaa, sekä näiden diluutiot eli vaalennokset, creme, sininen ja lila. Lisäksi naaraat voivat olla kilpikonnavärisiä. Kilpikonnavärit ovat sekoitus kahdesta väristä. Missään värissä ei sallita raitoja tai kuvioita tai runsaasti esiintyviä valkoisia karvoja.
Burman luonne
Burman luonne on mitä hurmaavin ja kultaisin. Se on itsenäinen mutta ihmiseen kiintyvä kissa. Se on seurallinen ja kiinnostunut kaikesta mitä teet. Omat burmani seuraavat minua joka paikkaan, olen sitten sohvalla tai ruokaa laittamassa. Kun menen parvekkeelle ne istuvat ikkunalaudalla, kun menen kylpyyn ne keikkuvat ammeen reunalla, taitavasti ja ketterästi. Usein burmat ovat eloisia ja leikkisiä vielä vanhanakin.
Burma on myös älykäs. Uteliaisuus ja älykkyys saavat sen oppimaan kaikenlaista, esimerkiksi ovien avaaminen on yksinkertainen temppu. Jotkut burmat oppivat vaikka käymään vessanpöntöllä asioillaan.
Burmat tarvitsevat seuraa. Toinen burma on tietenkin todella ihana leikkikaveri ja nukkumakaveri mutta myös ihmisen seuranpito on tärkeää. Monet burmat pitävät hellittelystä. Omani suorastaan rakastavat sitä. Ne ovat aina kun mahdollista sylissä, myös vieraiden sylissä vaikka kaikki vieraat eivät siitä niin välittäisikään. Burma osoittaa perheelleen loputonta rakkautta, ja sopiikin hyvin myös lasten ja muiden eläinten seuraksi. Kuitenkin burmissa on myös itsenäisyyttä ja kissaluonnetta. Tämä tekeekin siitä niin valloittavan yhdistelmän!
Kannattaa kuitenkin muistaa kissaa hankkiessa että kaikki burmat eivät ole samasta muotista vaan luonne on erilainen jokaisella kissalla
Burmalinkit
Burmakissan ystävät ry Yhdistys burmista kiinnostuneille, myös pentulista!
Burmapalsta Burmakeskusteluja, kannattaa tutustua jos burma kiinnostaa
Lisää kissalinkkejä TÄÄLLÄ
